Haluan valmentaa henkilöstöäni
Työtavat ja –käytännöt uusiutuvat tänä päivänä yhä kiivaammin, mikä vaatii henkilöstöltä paljon henkisiä voimavaroja. Yrityksen menestyminen edellyttääkin jatkuvaa kehittymistä ja valmentautumista tuleviin haasteisiin.
Valmennamme maanläheisesti, oivalluksia herättävästi.
Meille ei riitä, että ammennamme tietoa: tieto on sisäistettävä ja muutettava käytännöksi. Me olemme nähneet työyhteisöjen kehittyneen parhaiten, kun koulutettavat itse saavat osallistua uusien toimintamalliensa luomiseen. Jokaisen valmennuksemme lähtökohta on teidän liiketoimintanne tarpeissa, arvoissanne, toimintaperiaatteissanne ja siinä millaisia ihmisiä osaajanne ovat.
Koulutus- ja valmennusalueemme on jaettu alla oleviin osa-alueisiin.
Mistä haluaisit aloittaa?
Yhteistyötaidot
Yhteistyötaitojen koulutus on edelleen valmennuspyyntöjen kestosuosikkeja. Vaikka vuorovaikutuksen tärkeys on huomattu, talon sisäisen viestinnän pelisäännöt ovat usein jalostumattomia. Hyvä ja tuloksellinen yhteistyö estyy, jos taitoja toimia yhdessä ei ole tai yhteiset pelisäännöt puuttuvat.
Sisäisen viestinnän suunnittelu ja toimivien pelisääntöjen rakentaminen nähdään harvoin tärkeänä. Me rakennamme näitä pelisääntöjä yhdessä asiakkaidemme kanssa ja viemme ne käytäntöön. Esimerkiksi esimiesviestinnän selkiytyminen tukee arkijohtamista.
Näytä valmennukset