Haluan valmentaa henkilöstöäni

Työtavat ja –käytännöt uusiutuvat tänä päivänä yhä kiivaammin, mikä vaatii henkilöstöltä paljon henkisiä voimavaroja. Yrityksen menestyminen edellyttääkin jatkuvaa kehittymistä ja valmentautumista tuleviin haasteisiin.

Valmennamme maanläheisesti, oivalluksia herättävästi.
Meille ei riitä, että ammennamme tietoa: tieto on sisäistettävä ja muutettava käytännöksi. Me olemme nähneet työyhteisöjen kehittyneen parhaiten, kun koulutettavat itse saavat osallistua uusien toimintamalliensa luomiseen. Jokaisen valmennuksemme lähtökohta on teidän liiketoimintanne tarpeissa, arvoissanne, toimintaperiaatteissanne ja siinä millaisia ihmisiä osaajanne ovat.

Koulutus- ja valmennusalueemme on jaettu alla oleviin osa-alueisiin.

Mistä haluaisit aloittaa?

Neuvottelutaidot

Kuinka usein neuvottelet työssäsi?

Viet eteenpäin ideaa, ehdotusta, käyt kauppaa, keskustelet ja sovit edellytyksistä tai ehdoista?

Veikkaamme, että joka päivä. Aina emme edes huomaa käyttävämme neuvottelutaitoja.

Neuvottelutaidot ovat kokemuksemme mukaan aivan liian heikoissa kantimissa monissa yrityksissä. Näitä taitoja tarvitaan kipeästi niin yrityksen sisällä kuin asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa neuvotteluissa.

Näytä valmennukset